Moi ja tervetuloa seuraamaan mun uutta blogiani nimeltään Perfektionistin palapeli!
Muutaman vuoden bloggaustauon jälkeen päätin aloittaa bloggaamisen ihan kokonaan uudestaan, ja samalla aikaisempiin koirablogeihini verrattuna blogin aihepiirikin vaihtui aivan toisenlaiseksi. Päätin myös kirjoittaa blogiani anonyyminä, sillä osa aiheista, joita aion tässä blogissa käsitellä ovat mulle henkilökohtaisia ja arkojakin, eikä omien fiilisten purkaminen omalla nimellä välttämmättä onnistuisi niin rehellisesti.
Miksi mä aloitin blogin kirjoittamisen? Mä oon aina ollut tosi tarkka siitä, mitä tulee mun koulunkäyntiin tai harrastuksiin. Ala-asteelta lähtien oon aina ollut se kympin tyttö, jokaisesta kokeesta pitää saada vähintäänkin kiitettävä numero ja kasi kokeesta on joskus tuntunut jopa maailmanlopulta - miten mä nyt niin huonosti valmistauduin? Urheilussa mulle ei riitä jos mä olen hyvä, mun pitää aina olla paras, treenata eniten, pelata parhaiten ja ennen kaikkea mun täytyy aina voittaa. Mä olen todella huono häviäjä, eikä häviäminen oikeastaan ole mulle edes vaihtoehto. Ihan sama mitä uutta asiaa kokeilen, kaikessa pitäisi aina onnistua heti.
Perfektionismi on siis yksi tosi vahvasti mun luonteessa esiintyvä piirre, eikä se usein ole mitenkään negatiivinen asia. Se on puskenut mua valtavasti eteenpäin auttaen kehittymään urheilussa jatkuvasti ja sytyttänyt mulle vahvan sisäisen motivaation treenaamiseen. Koulumenestys mulla on aina ollut erinomaista, eihän mulle ole ikinä mikään muu kelvannut. Kuitenkin viimeaikoina olen huomannut, että sillä on muhun myös paljon negatiivisia vaikutuksia. Stressitasot nousee etenkin kouluvuoden aikana melkoisen korkealle, kun jokaisesta aineesta pitäisi saada vähintäänkin se ysi ja samalla treenaamiseen haluaa käyttää yhä enemmän ja enemmän tunteja vuorokaudesta, mikä taas vähentää aikaa tehdä läksyjä ja lukea kokeisiin. Lepopäivät saattaa välillä treenatessa jäädä välistä, kun aina pitäisi päästä tekemään vielä se yksi treeni.
Kun aikaa on mullakin vain se 24 tuntia vuorokaudessa, on mun arki usein yhtä palapeliä kun kaikkeen haluaa panostaa sataprosenttisesti ja ne käytössä olevat tunnit pyrkii aina käyttämään niin tehokkaasti kuin ikinä mahdollista. Blogiini mä yritän tuoda mahdollisimman rehellisesti ja todenmukaisesti sen, millaista mun elämä on niillä hetkillä kun kaikki menee nappiin ja toisaalta myös silloin, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja kaikki velvollisuudet kasautuu niskaan. Toisaalta omien fiilisten kirjaaminen blogiin saattaa jopa auttaa mua itseäni pääsemään irti liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta. Ehkä sitä joskus vois ottaa rennomminkin, eikä aina puskea jokaisen vastaantulevan tiiliseinän läpi tulokset ja tavoitteet päällimmäisenä mielessä.
Perfektionismi on siis yksi tosi vahvasti mun luonteessa esiintyvä piirre, eikä se usein ole mitenkään negatiivinen asia. Se on puskenut mua valtavasti eteenpäin auttaen kehittymään urheilussa jatkuvasti ja sytyttänyt mulle vahvan sisäisen motivaation treenaamiseen. Koulumenestys mulla on aina ollut erinomaista, eihän mulle ole ikinä mikään muu kelvannut. Kuitenkin viimeaikoina olen huomannut, että sillä on muhun myös paljon negatiivisia vaikutuksia. Stressitasot nousee etenkin kouluvuoden aikana melkoisen korkealle, kun jokaisesta aineesta pitäisi saada vähintäänkin se ysi ja samalla treenaamiseen haluaa käyttää yhä enemmän ja enemmän tunteja vuorokaudesta, mikä taas vähentää aikaa tehdä läksyjä ja lukea kokeisiin. Lepopäivät saattaa välillä treenatessa jäädä välistä, kun aina pitäisi päästä tekemään vielä se yksi treeni.
Kun aikaa on mullakin vain se 24 tuntia vuorokaudessa, on mun arki usein yhtä palapeliä kun kaikkeen haluaa panostaa sataprosenttisesti ja ne käytössä olevat tunnit pyrkii aina käyttämään niin tehokkaasti kuin ikinä mahdollista. Blogiini mä yritän tuoda mahdollisimman rehellisesti ja todenmukaisesti sen, millaista mun elämä on niillä hetkillä kun kaikki menee nappiin ja toisaalta myös silloin, kun tuntuu ettei mikään onnistu ja kaikki velvollisuudet kasautuu niskaan. Toisaalta omien fiilisten kirjaaminen blogiin saattaa jopa auttaa mua itseäni pääsemään irti liiallisesta täydellisyyden tavoittelusta. Ehkä sitä joskus vois ottaa rennomminkin, eikä aina puskea jokaisen vastaantulevan tiiliseinän läpi tulokset ja tavoitteet päällimmäisenä mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti